Vastuunkantoa toisistamme

Pidän hyveenä auttamistahtoa. Auttamista ja välittämistä tämä maa tarvitsee. Me, joilla ei ole kokopäivä työtä tai ei työtä lainkaan, emme ole tässä tilanteessa omasta tahdostamme. Suurin osa sosiaalisen tuen tarpeessa olevista tekisi mieluusti töitä ja elättäisi itsensä. Oikeisto leimaa työttömät laiskoiksi ja saamattomiksi. Mitä työtä haet, jollei niitä ole? Työllä on myös tultava toimeen. Keskituloisenkin palkka varmasti menee jokaista senttiä myöden kulutukseen, joka osaltaan elvyttää taloutta. Joudumme vain syvempiin ongelmiin, jos lähdemme oikeistolaiselle polulle, jossa palkansaajat joutuvat hakemaan osan ellannostaan sosiaalisena tukena. Palkka on saatava ja verot maksettava. Näin saamme jälleen talouden pyörät pyörimään. Palkkojen osuutta arvonnoususta on nostettava suhteessa pääomatuloon. Korkeatuloisten on erityisesti tehtävä osansa talouden kuntoon saamiseksi.

Työvoimapulastakin on puhuttu. Tilastokeskus kertoo kyllä toista. Uskotaan siis tähän.

Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2014 joulukuussa 232 000 (virhemarginaali ±18 000), mikä oli 27 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömiä miehiä oli 128 000 ja naisia 104 000 henkeä.

Ratkaisu työttömyyteen löytyy investoinneista. Vahvistetaan julkisten hankintojen asemaa innovatiivisten ja kestävien tuotteiden ja palvelujen markkinoille tuojana. Elektroniikka-alan ja selluteollisuuden jättämä kuoppa paikkaantuu innovaatioilla, kun niille annetaan mahdollisuus. Suunnittellaan, rakennetaan ja asennetaan. Luodaan uutta ja tuetaan innovaatioiden pysymistä maassamme käyttämällä paikallista, erityisesti julkisissa investoinneissa. Luodaan jotain sellaista mitä ei vielä ole ja jota muut ei osaa. Suomesta löytyy osaajia ja tekijöitä.

Nyt on elvyttämisen aika. Olemmepa sitten valmiina, kun nousu alkaa.

Työn arvo ja työstä saatu arvon nousu

Tässä muutama sana arvosta ja arvostuksesta.

Saksaa on pidetty talouden ihmemaa Ozina ja sen taloudella on mennytkin kohtuullisen hyvin, vaikka Eurooppa on ollut pitkään taantuman partaalla. Vaikka Saksalla on ollut iso vaihtotaseen ylijäämä, se ei ole näkynyt kansakunnan hyvinvointina, jos asiaa tarkastellaan työntekijöiden vaurauden tai ostovoiman kehityksen kautta.

Saksan luotiin ns. hart-sopimuksella työmarkkinat, joilla minijopien määrä kasvoi. Pätkätyöntekijät eivät tule enää työstä saadulla palkalla toimeen. Sama suuntaus on ollut käynnissä myös Englannissa. Kummassakaan maassa tynkätyökulttuuri ei ole synnyttänyt kokoaikatyötä, vaan seurauksena on ollut työssäkäyvien köyhyyttä ja reaaliansioiden laskua. Tämän tyyppinen kehityskulku ei hyödytä muuta kuin suurta pääomaa ja sitäkin vain hetken.

Valitettavasti meillä täällä Suomessakin on jo osittain kahden kerroksen työmarkkinat. On kokopäivätyötä, jolla tulee kohtuudella toimeen. On silpputyötä, joka koostuu monista lyhyistä työpätkistä ja nyt kokoomus on nostanut keskusteluihin niin osallistavan sosiaaliturvan, kuin vastikkeellisen ansiosidonnaisen päivärahan.

Sosiaalituen ja työn yhteensovittaminen voi joissain piireissä tuntua hyvinkin kannatettavalta ajatukselta, mutta todellisuudessa se heikentää työntekijöiden työmarkkina-asemaa ja lisää rakenteellista köyhyyttä.

Työstä syntyy arvon nousua ja tuosta arvon noususta on maksettava työntekijälle palkka, jolla tulee toimeen ilman sosiaalitukea. Meidän on varottava rakentamasta kuilua työmarkkinoiden sisällä ja sen ulkopuolella olevien välille ja edistettävä työmarkkinapolitiikkaa, johon sisältyy työpaikkojen suojelu, ammatillinen koulutus, työmahdollisuuksia, edullinen lasten päivähoito ja tasavertaiset mahdollisuudet kaikille.

Meidän tulee luoda uusia instrumentteja, jotka pehmentävät iskuja työllisyyttä ja yhteiskuntajärjestelmää vastaan. Näitä toimenpiteitä voi olla julkisten hankintojen aseman vahvistaminen innovatiivisten ja kestävien tuotteiden ja palvelujen markkinoille tuojana, sekä uusien laatutuotemarkkinoiden kehityksen edistäjänä.

Matalapalkkasektori tulee poistaa Euroopasta eri maissa voimassa olevia käytäntöjä noudattaen joko työmarkkinasopimuksilla tai lakisääteisesti asettamalla asianmukainen minimipalkkataso, esimerkiksi 1800 euroa.  EU:n ja troikan on välittömästi lopetettava palkkojen ja työehtojen painaminen alas eri puolilla Eurooppaa. Myös hyökkäykset työehtosopimuksia vastaan on lopetettava.

Rahan määritelmässä sanotaan, että se on arvon mitta. Työn arvostus kulkeekin usein käsi kädessä työstä saadun palkan ja toimeentulon kanssa. Palkkojen osuutta arvon noususta on nostettava suhteessa pääomatuloon.

Moni työnantaja kertoo arvostavansa työtä ja työntekoa, mutta on toisaalla vaatimassa työ- ja palkkaehtoihin heikennyksiä kilpailukyvyn nimissä. Todellisuudessa Suomella ei ole kilpailukyky ongelmaa eikä ylikorkeita palkkoja kilpailijamaihin nähden. Siitä kertovat viennin tilastot, jossa vientiä on heikosta markkinatilanteesta huolimatta onnistuttu lisäämään esim. teollisuuden kilpailijamaihin, Saksaan ja Ruotsiin.  Olen sitä mieltä, että parantamalla työelämän laatua ja arvostusta, syntyy myös kilpailukykyä. Työelämän laadun parantamiseen kuuluvat niin työn ja perheen yhteen sovittaminen, kuin ikäohjelmat. Huomioikaa, ikäohjelmat tulee säätää lainsää­dännöllä pakollisiksi!

Myös työhyvinvointi on keskeinen osa tarkasteltaessa työelämän laatua. Tampereen yliopiston mukaan työhyvinvoinnin laiminlyönnit maksavat 3-6 prosenttia bruttokansantuotteesta. Huomion arvoista on, että tutkimusten mukaan aineettomat tuotannontekijät muodostavat suuremman osan organisaation tulevaisuuden arvosta kuin aineelliset tekijät – jopa 50-90 %  Näitä tekijöitä  kilpailijan on vaikea kopioida, sillä ne ovat piileviä, sitoutuneita yrityksen historiaan, kulttuuriin ja työnteon prosesseihin sekä ihmisten asenteisiin

Samoin koulutuksen merkitys on olennainen kun puhutaan tulevaisuuden kilpailukyvystä, tuottavuuden kehityksestä, työstä ja sen arvosta. Koulutettu työvoima on avaintekijä Suomen kaltaiselle vientiriippuvaiselle maalle. Työantajilla tuleekin olla velvollisuus kouluttaa työntekijöitään ja mahdollistaa koko työuran kestävä oppiminen ja osaamisen kehittäminen.

Suomi on pieni kansantalous ja laajassa markkinataantumassa meillä ei juuri ole muuta roolia kuin odottaa, että vientiteollisuuden asiakkailla on rahaa investoida ja kuluttaa. Työ- ja palkkaehtoja polkemalla tai sosiaaliturvan alasajolla ei Suomen työllisyys parane.

Suomi tarvitsee edelleen vahvan ammattiyhdistysliikkeen, joka tukee työläisiä tavoitellessaan parempia työ- ja palkkaehtoja. Hyökkäykset työehtosopimuksia vastaan on torjuttava. Työ- ja palkkaehdoilla rakennetaan arvoa työlle ja hyvinvoinnille.

Tämän puheen pidin Tampereella 31.1.2015

Virva-Mari Rask, koneenasentaja, ay-aktiivi

Virva-Mari Rask ay-tapaaminen 31.1.2015  A kuva Pertti Salo (1)

kuva: Pertti Salo

Arvoa on monenlaista

Heräsin miettimään kuinka työelämä on ajautunut syyllistämislinjalle. Uutiset toistavat samoja säkeitä päivästä toiseen. Palkka-alea, leikkauksia ja kaikkien tehtävä osansa. Voin ihan hyvällä omalla tunnolla kertoa, että työläiset ovat osallistuneet jo vuosia talouden nostoon. Tämä palkkamaltti ei vain ole tuottanut tulosta. Päinvastoin. Ostovoima on hiipunut. Lisäksi työnantajaosapuoli syyllistää työntekijät röyhkeiksi kiristäjiksi. Eilen työoikeuden professori Seppo Koskinen totesi, uutisessa jossa käsiteltiin palkka-alea, että työntekijä on jo ahtaalla. Työehtosopimukset ovat erittäin työnantaja myönteisiä.

Selvää on, että Suomi tarvitsee lisää työtä ja lisää tuotteita vientiin. Keinoista kuinka, niistä ollaankin sitten useaa erimieltä. Yrityksillä on yritysten vastuu ja tuotteiden kehittäminen tapahtuu yrityskohtaisesti. Jokaisella yrityksellä on vastuu arvonnoususta. Näihin ei työläinen juurikaan pääse vaikuttamaan tai voi vaikuttaa. Tärkeää on että jokainen osa-alue tekee oman työnsä. Tähän kuuluu niin hallinnon sujuva toiminta kuin myös työläisten kuuleminen. Tietysti tiedonkululla ja logistiikalla on suuri merkitys. Menemme arvonnousua miettiessä hyvin yksityiskohtaisiin asioihin, mutta syystäkin.

Haluan tällä kirjoituksella lähinnä avata ajatuksia siitä kuinka ihmiset hoitavat ”oman tonttinsa”. Ei sysätä vastuita muille vaan kannetaan kunnialla omat taakkamme. Näin voisin kuvitella meidän ihmisten kunnioittavan toistemme tekemisiä vaikkei aina samaa mieltä oltaisikaan.

Arvo työlle ja sen tekijälle.