Mistä rahat?

Usein meiltä kysytään mistä rahat aikomiimme muutoksiin. Tärkeimpänä itse pidän harmaantalouden kuriin saamista, progressiivisempaa palkkatulo- ja pääomatuloveroasteikkoa ja myös varallisuusveroa (Esimerkiksi SAK on laskenut, että 0,1 prosentin varallisuusvero 100 000 euroa ylittävästä rahoitusvarallisuudesta, yritysvarallisuudesta, metsistä ja pelloista tuottaisi noin 100 miljoonaa euroa vuodessa) Lisäksi  vakuutuskuoret verolle tai vaihtoehtoisesti Ruotsin mallin mukainen verotus sijoituksista. Mallissa peritään vuosikohtaista kiinteää ja … Jatka lukemista Mistä rahat?

HOIVA2019

#Hoiva2019 - Kansalaisaloite voittojen tavoittelun kieltämiseksi hoivapalveluissa ja varhaiskasvatuksessa. Hoiva 2019 lähti liikkeelle syvästä huolesta, joka suomalaisissa on herännyt hoivapalveluyritysten väärinkäytösten takia. Avun tarpeessa olevien ihmisten elämänlaadun heikentäminen pörssiyhtiöiden voitonjaon kasvattamiseksi vaatii mielestämme nopeita toimia. Totesimme, että on voitava tehdä muutakin kuin kauhistella. Siksi esitämme kansalaisaloitteella lainvalmisteluun ryhtymistä voiton tavoittelun kieltämiseksi hoiva-, hoito- ja asumispalveluissa sekä … Jatka lukemista HOIVA2019

Arvovaalit

Tulevissa vaaleissa on kyse arvovalinnoista. Jaetaan taakan kantoa. Lopetetaan ahneus. Tuodaan tilalle luottamus, avoimuus ja läpinäkyvyys. Hyvä tulevaisuus syntyy laadukkaasta koulutuksesta, riittävistä sosiaalipalveluista ja jokaisen ihmisten arvostamisesta. Meillä on oikeus turvallisuuden tunteeseen ja onnellisuuteen.

Tuloksellista koulutusta

Valtio on luovuttamassa perustettavalle yhtiölle 80 milj. peruspääoman. ”Ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöjen ja koulutusviennin kehittämistä vauhdittamaan perustettava osakeyhtiö myöntää rahoitusta yritystoimintaan, jolla tuetaan ammatillisen koulutuksen järjestäjien oppimisympäristöjen ja opetusvälineistön kehittämistä ja koulutusvientiä. …” Näin tiedotettiin talouspoliittisesta ministerivaliokunnasta 13.11.2018. Ensin oli koulutuslupaus, jonka valitut kansanedustajat sujuvasti unohtivat. Leikkaukset tehtiin lupauksista huolimatta. Leikkaukset tuovat suuria muutoksia ammatilliseen koulutukseen. … Jatka lukemista Tuloksellista koulutusta