Yksi määritelmä

On aika sanoa se selkeästi. Minun yksi määritelmä on: työtön. Eikä se ole ihme.

Onhan meitä monia muitakin. 232 000 muuta. (tilastokeskus joulukuu2014)

Sikäli se on ihme, koska entisellä työpaikallani, tehtiin jatkuvasti ylitöitä. Pidin työstäni, mutta niin vain lähtö tuli. Todella epäreilusti ja epäselvissä olosuhteissa kyllä. Koneenasentajana sain elätettyä lapseni ihan mukavasti, eikä jokaista euroa tarvinnut aina miettiä. Nyt tilanne on täysin toinen.

Olen työnhakija ja työtön, mutten tekemättä mitään. Aikani saan kulumaan. On luottamusta annettu, saatu. Toimin monessa paikassa Tamperelaisten äänestäjien toivomana. Tunnen, että minua tarvitaan. Huolestun ajatuksesta ja tilanteesta jossa mieleeni hiipii häivähdys tarpeettomuudesta. Tuo ajatus on pelottava ja vie varmasti monen työttömän mielen maahan. Syyllistämisellä ei helpoteta kenenkään oloa, eikä synnytetä uusia työpaikkoja, saati työmotivaatiota. Miten saamme yhteiskunnan toimimaan niin ettei työttömiä enää syyllistettäisi laiskoiksi ja saamattomiksi.

Kuilu, joka on työttömien ja työllisten välillä, on kurottava umpeen. Suomeen on luotava yhtenäiset työmarkkinat, joissa tarjolla on vain sellaisia töitä, joilla todella elättää perheensä. Työntekijöiden hyvinvointi kuuluisi olla työnantajien tärkein ja kunniakkain asia. Huolehtimalla yhteiskuntavastuusta yritykset luovat monitasoisen imagon ja vahvistuvat. Palkansaaja maksaa verot ja kasvattaa yhteistä hyvää. On nöyryyttävää hakea sosiaalitukia vaikka työskentelisi täysipäiväisesti. Miksi tähän koitetaan ajaa Suomea?

Sosiaaliset tuet on oltava olemassa, niitä on korotettava.

Hyvinvointi on taattava ja apua saatava, olit työssä tai työttömänä, sairas tai terve. Kunnioituksestakaan ei tietääkseni ole haittaa kenellekään.

Lapsiperheiden köyhyys

Köyhyys koskettaa. Se koskettaa tälläkin hetkellä 160 000 lasta Suomessa. Eriarvoistuminen on syventynyt ja syvenee yhä, ellei ongelmasta puhuta ja niiden syntyyn puututa.

Köyhyyteen kasvetaan, siihen joudutaan ja siitä päästään tai siinä pärjätään. Siihen voi myös upota. Voidaan ajatella, että periytyneestä köyhyydestä on vaikea nousta tai siitä nousemiseen tarvitaan erityistä sinnikkyyttä. Eriarvoisessa yhteiskunnassa on edelleen asetelma, ne ja me. Luokkayhteiskunta on teknologisoitunut, uhkaa syvempi eriarvoistuminen. Nyt 15vuotias määrittelee elämässä onnistumisen näin, ”kun on perhe ja on luottotiedot”. Tähän, monen mielestä, pieneen tavoitteeseen päästäkseen lapset ja nuoret kokevat suunnatonta stressiä ja suorittamispaineita jo peruskoulussa. Nykyinen luokkayhteiskunta muodostuu mielestäni näin: He, joilla on vielä luottotiedot pärjäävät. He joilla luottotiedot on jo menneet, taistelevat pärjätäkseen. Ja täysin erillinen hyvinvoiva minä-ensin-luokka.

Vanhemman tai vanhempien työttömyys kasvattaa eniten lapsen köyhyysriskiä, mutta nykyinen palkkataso aiheuttaa raskaan taakan myös työssäkäyville palkansaajille. Taakka on suuri. Aikaa vievää on tehdä työ, hoitaa koti, hakea avustuksia ja tukia ja kasvattaa lapset, olla aikuinen ja vanhempi. Näiden yhdistäminen vaatii osaamista ja jaksamista. Tätä taakkaa on helpotettava.

Ostovoimaa on parannettava. Lasten hyvinvoinnin parantaminen kotona ja yhteiskunnan osana on oltava selkeä tavoite. Perheen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista välittäminen on nostettava esiin vahvemmin. Lasten hyvinvointiin satsaaminen on investointi siinä missä mikä tahansa konkreettisesti näkyvä hanke. Jokainen euro, joka annetaan pieni- ja keskituloisille tulee kertautumaan hyvinvointina ja pienempinä sosiaalikuluina.

Yhteiskunta tarvitsee enemmän empatiaa ja yhteisiä intressejä.

Vastuunkantoa toisistamme

Pidän hyveenä auttamistahtoa. Auttamista ja välittämistä tämä maa tarvitsee. Me, joilla ei ole kokopäivä työtä tai ei työtä lainkaan, emme ole tässä tilanteessa omasta tahdostamme. Suurin osa sosiaalisen tuen tarpeessa olevista tekisi mieluusti töitä ja elättäisi itsensä. Oikeisto leimaa työttömät laiskoiksi ja saamattomiksi. Mitä työtä haet, jollei niitä ole? Työllä on myös tultava toimeen. Keskituloisenkin palkka varmasti menee jokaista senttiä myöden kulutukseen, joka osaltaan elvyttää taloutta. Joudumme vain syvempiin ongelmiin, jos lähdemme oikeistolaiselle polulle, jossa palkansaajat joutuvat hakemaan osan ellannostaan sosiaalisena tukena. Palkka on saatava ja verot maksettava. Näin saamme jälleen talouden pyörät pyörimään. Palkkojen osuutta arvonnoususta on nostettava suhteessa pääomatuloon. Korkeatuloisten on erityisesti tehtävä osansa talouden kuntoon saamiseksi.

Työvoimapulastakin on puhuttu. Tilastokeskus kertoo kyllä toista. Uskotaan siis tähän.

Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2014 joulukuussa 232 000 (virhemarginaali ±18 000), mikä oli 27 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömiä miehiä oli 128 000 ja naisia 104 000 henkeä.

Ratkaisu työttömyyteen löytyy investoinneista. Vahvistetaan julkisten hankintojen asemaa innovatiivisten ja kestävien tuotteiden ja palvelujen markkinoille tuojana. Elektroniikka-alan ja selluteollisuuden jättämä kuoppa paikkaantuu innovaatioilla, kun niille annetaan mahdollisuus. Suunnittellaan, rakennetaan ja asennetaan. Luodaan uutta ja tuetaan innovaatioiden pysymistä maassamme käyttämällä paikallista, erityisesti julkisissa investoinneissa. Luodaan jotain sellaista mitä ei vielä ole ja jota muut ei osaa. Suomesta löytyy osaajia ja tekijöitä.

Nyt on elvyttämisen aika. Olemmepa sitten valmiina, kun nousu alkaa.

Arvoa on monenlaista

Heräsin miettimään kuinka työelämä on ajautunut syyllistämislinjalle. Uutiset toistavat samoja säkeitä päivästä toiseen. Palkka-alea, leikkauksia ja kaikkien tehtävä osansa. Voin ihan hyvällä omalla tunnolla kertoa, että työläiset ovat osallistuneet jo vuosia talouden nostoon. Tämä palkkamaltti ei vain ole tuottanut tulosta. Päinvastoin. Ostovoima on hiipunut. Lisäksi työnantajaosapuoli syyllistää työntekijät röyhkeiksi kiristäjiksi. Eilen työoikeuden professori Seppo Koskinen totesi, uutisessa jossa käsiteltiin palkka-alea, että työntekijä on jo ahtaalla. Työehtosopimukset ovat erittäin työnantaja myönteisiä.

Selvää on, että Suomi tarvitsee lisää työtä ja lisää tuotteita vientiin. Keinoista kuinka, niistä ollaankin sitten useaa erimieltä. Yrityksillä on yritysten vastuu ja tuotteiden kehittäminen tapahtuu yrityskohtaisesti. Jokaisella yrityksellä on vastuu arvonnoususta. Näihin ei työläinen juurikaan pääse vaikuttamaan tai voi vaikuttaa. Tärkeää on että jokainen osa-alue tekee oman työnsä. Tähän kuuluu niin hallinnon sujuva toiminta kuin myös työläisten kuuleminen. Tietysti tiedonkululla ja logistiikalla on suuri merkitys. Menemme arvonnousua miettiessä hyvin yksityiskohtaisiin asioihin, mutta syystäkin.

Haluan tällä kirjoituksella lähinnä avata ajatuksia siitä kuinka ihmiset hoitavat ”oman tonttinsa”. Ei sysätä vastuita muille vaan kannetaan kunnialla omat taakkamme. Näin voisin kuvitella meidän ihmisten kunnioittavan toistemme tekemisiä vaikkei aina samaa mieltä oltaisikaan.

Arvo työlle ja sen tekijälle.

Verokortti kotiin, kiitos ja hyvästi?

Entisenä kahden yhtäaikaisen 0-sopimustyöläisenä kiroan tässä niitä tunnelmia mitä sillon elin.

Oli vuosi 2001. Tein kahta puhelinpalvelutyötä, joista toinen oli päivätyö ja toisessa kolmivuoro (sekava)järjestelmä. Parhaimmillaan iltavuorosta tulleena saatettiin yöllä herättää ja soittaa tulemaan aamuvuoroon jne. Välillä piti sitten valita kumpaan työhön menee ja seuraavana hetkenä ei ollut tuntiakaan tarjolla. Loppuunpalaminen oli lähellä.  Sairasteluistani seurasi kotiin toisen työnantajan lähettämä verokorttini. Olin hieman yllättynyt vaikka kyllä heti ymmärsin mistä on kyse. Minua ei enää kaivattu. Ei oltu kaivattu enää pitkiin aikoihin. Mitäpä siinä nipin napin parikymppinen osasi tehdä. Luovuttaa ko. työnantajan osalta ja siirtyä eteenpäin.

Mulla on itsellä ollut onni päästessäni pois palvelualalta, niin nykyisin ajattelen.
Palvelualalla tulevaisuuden osalta varmaa on vain pieni toimeentulo, jos sekään. Arvosta suuresti palvelualaa ja siellä jaksavia. Ihmisläheinen työ antaa paljon, mutta se ei elätä jos työtunnit on ”herran hallussa”. Toivon jokaiselle palvelualan ihmiselle sinnikkyyttä omien etujen puolustamiseen! Ottakaa selvää ja kysykää. Teidän puolella on niin metallityöntekijöitä kuin virkamiehiäkin.

Vaadin vastentahtoisten 0-sopimusten kieltoa!
Ihmisarvoa työläisille ja työn arvo takaisin tähän päivään.