Tuloksellista koulutusta

Valtio on luovuttamassa perustettavalle yhtiölle 80 milj. peruspääoman.

”Ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöjen ja koulutusviennin kehittämistä vauhdittamaan perustettava osakeyhtiö myöntää rahoitusta yritystoimintaan, jolla tuetaan ammatillisen koulutuksen järjestäjien oppimisympäristöjen ja opetusvälineistön kehittämistä ja koulutusvientiä. …”

Näin tiedotettiin talouspoliittisesta ministerivaliokunnasta 13.11.2018.

Ensin oli koulutuslupaus, jonka valitut kansanedustajat sujuvasti unohtivat. Leikkaukset tehtiin lupauksista huolimatta. Leikkaukset tuovat suuria muutoksia ammatilliseen koulutukseen. Nykyinen politiikka kuitenkin ohjaa rahoituksen mieluummin säätiölle. Miten voimme varmistua siitä että tämä säätiö todella kehittää toisen asteen koulutusta? Onko säätiöinti ylipäätään tarpeellista? Miksi valtio jo myisi koulutusta vaikka uudistus on vielä hyvin keskeneräinen?

On hyvä, että koulutus uudistuu ja pyritään vastaamaan työmarkkinoiden tarpeisiin. Näen suurimmaksi osaksi hyvänä reformin sisällön, kunhan määrärahat olisivat tarpeeksi suuret kattamaan nämä optimistiset tavoitteet.

”Käytännössä reformin onnistuminen riippuu kuitenkin ratkaisevalla tavalla sen toteutustavoista ja tähän liittyvistä resursseista. On suuri riski, että ehdotetut määrärahat (15 milj. euroa) eivät riitä reformin onnistuneeseen toteuttamiseen.”  Tämä huoli on esitetty Teollisuusliiton asiantuntijalausunnossa 3.10.2018.

Mielestäni ammatillinen koulutus ei saa kilpailla tuloksellisuudella. Tuloshakuisella opetuksella ei synny laatua, ei osaavia ja eikä taitavia työntekijöitä. Oppilas tarvitsee paljon tukea siirtyessään peruskoulun säädellystä opetussuunnitelmasta hyvinkin vapaaseen toisen asteen koulutukseen. Miten käy jos 15-16-vuotias saa vastuulleen koko opintojen suunnittelun.

Oma-aloitteisuutta vaaditaan, joka on jossain määrin hyvä asia. Pelkään kuitenkin sen johtavan arempien oppilaiden jäävän vaille tarpeellista oppilaanohjausta. Nyt koulutussopimuksissa viedään oppilaat hyvin nopeasti oikeaan työelämään.

Nopeassa etenemisessä HOKS eli henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman tärkeys korostuu. Yhdistettäessä perinteisempi lähiopetus ja jatkuvasti uudistuva yritysmaailma sekä määrärahojen leikkaus, syntyy ristiriita. Oppilaanohjaajilla on oltava erinomaiset yhteydet moniin työpaikkoihin, olisi vastattava yritysten tarpeisiin. Koulutuksen järjestäjän tehtäviin kuuluu seurata koulutustarpeita ja täyttää niitä. Vastaavasti työpaikoilla työpaikkaohjaajien on otettava vastuu oppilaasta ja annettava mahdollisimman monipuolista koulutusta sekä opastusta alalle.

Hannu Siltalan laatimassa Teollisuusliiton asiantuntijalausunnossa korostuu mielestäni myös kohta: ”Määrärahoja olisi varattava koulutuskorvauksien maksamiseen työnantajille koulutussopimusoppilaiden ohjaamisesta. Tämä mahdollistaisi sen, että työpaikkaohjaajille maksettaisiin asianmukaista lisäkorvausta ohjaustyöstä mikä motivoisi ihmisiä ryhtymään työpaikkaohjaajan vaativiin tehtäviin muiden työtehtäviensä ohella.”

Yleissivistys ei saa rapistua houkuteltaessa nuoria nopeasti työelämään. En halua nähdä luokkajaon kasvavan, syntyvän kahden tason kansalaisia. Toivottavasti voimme jatkossakin puhua ja esitellä Suomea koulutuksen huippumaana.