Sopeuttamista ja sanelua

Työläisille puhutaan sopeuttamisesta. Käytännössä tarkoittanee sanelua, jollemme ole hereillä edunvalvonnallisesti.

Nyt puhuttu työajanpidennys pitää sisällään paljon vaihtoehtoja. Mikään niistä ei mielestäni tuota lisää tuottavuutta tai arvoa. Mitä tekemistä on työajanpidennyksellä tuottavuuden noston kanssa? Asiat eivät ihan näin käsikädessä kulje. Tuottavuudessa on kyse erityisesti tuotteesta ja kuinka arvon lisäys sille rakentuu. Markkinoinnila ja logistiikalla on suuri osa arvonnousussa ja työnsujuvuudessa. Inhimillistä johtajuutta ja sitä paljon puhuttua luottamusta pitää nyt tuoda esiin työnantajien osalta työntekijöihin nähden.

Olisi huomattavasti viisaampaa pyrkiä työllistämään työttömiä, jotta meillä riittäisi veronmaksajia. Uusien kotimaisten tuotteiden kehitykseen pitää panostaa ja tuotekehitys toteutettava Suomessa. Miksei tästä peruslähtökohdasta puhuta? Sen media kynnys on kai niin suuri ettei se kiinnosta, herätä tunteita.

Nyt vain odotetaan ja jännitetään kuka kyykyttää eniten?

Sama sopeuttamispuhe voitaisiin esitellä palkanalennuksena, pekkaspäivien ja/tai arkipyhien poistona. Sarkastisesti voitaisiin ajatella, että eipä jää duunarille aikaa kuluttaa, kun on työpaikallaan.

Väärin on ajateltu, jos työajanpidennyksellä kuvitellaan pelastettavan tätä maata.

Mietitään nyt. 100 tuntia lisää?

Tekisitkö joka työpäivä 30min lisää? Mitä tapahtuisi lapsiperheille? Miten arki järjestettäisiin? Hoitopäivät venyvät lapsilla jo nykyään liian pitkiksi. Koululaisilla iltapäivällä kotona yksin oloa lisää. Päivätyöläiselle tämä tarkoittaisi käytännössä kotoa poissa oloa 9-9,5 tuntia/pvä + työmatkat.

Luopuisitko pekkaspäivistä? Päivätyötänä 40 viikkotuntia tekevä on 12,5 päiväänsä ansainnut ja niiden puolesta on aikoinaan taisteltu. Pekkaset ts. työajanlyhennysvapaat helpottavat arkea ja joustavat tilanteiden mukaan. Pekkasvapaitakin pitää pyytää ja sopia.(Millähän työnantajat sitten kiristäisivät jos pekkaset poistuisivat.)

Entä olisitko helatorstait ja loppiaiset? Vähissä ovat tähänkin asti olleet loma-aikojen yhteiset vapaat. Nämä päivät olisivat lapsilla vapaata koulusta, mutta vanhemmat menisivät töihin? Jep. Ei näin.

Kyllä tuottavuus syntyy ihan toisesta reseptistä kuin Sipilän soppakirjasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s