Yksi määritelmä

On aika sanoa se selkeästi. Minun yksi määritelmä on: työtön. Eikä se ole ihme.

Onhan meitä monia muitakin. 232 000 muuta. (tilastokeskus joulukuu2014)

Sikäli se on ihme, koska entisellä työpaikallani, tehtiin jatkuvasti ylitöitä. Pidin työstäni, mutta niin vain lähtö tuli. Todella epäreilusti ja epäselvissä olosuhteissa kyllä. Koneenasentajana sain elätettyä lapseni ihan mukavasti, eikä jokaista euroa tarvinnut aina miettiä. Nyt tilanne on täysin toinen.

Olen työnhakija ja työtön, mutten tekemättä mitään. Aikani saan kulumaan. On luottamusta annettu, saatu. Toimin monessa paikassa Tamperelaisten äänestäjien toivomana. Tunnen, että minua tarvitaan. Huolestun ajatuksesta ja tilanteesta jossa mieleeni hiipii häivähdys tarpeettomuudesta. Tuo ajatus on pelottava ja vie varmasti monen työttömän mielen maahan. Syyllistämisellä ei helpoteta kenenkään oloa, eikä synnytetä uusia työpaikkoja, saati työmotivaatiota. Miten saamme yhteiskunnan toimimaan niin ettei työttömiä enää syyllistettäisi laiskoiksi ja saamattomiksi.

Kuilu, joka on työttömien ja työllisten välillä, on kurottava umpeen. Suomeen on luotava yhtenäiset työmarkkinat, joissa tarjolla on vain sellaisia töitä, joilla todella elättää perheensä. Työntekijöiden hyvinvointi kuuluisi olla työnantajien tärkein ja kunniakkain asia. Huolehtimalla yhteiskuntavastuusta yritykset luovat monitasoisen imagon ja vahvistuvat. Palkansaaja maksaa verot ja kasvattaa yhteistä hyvää. On nöyryyttävää hakea sosiaalitukia vaikka työskentelisi täysipäiväisesti. Miksi tähän koitetaan ajaa Suomea?

Sosiaaliset tuet on oltava olemassa, niitä on korotettava.

Hyvinvointi on taattava ja apua saatava, olit työssä tai työttömänä, sairas tai terve. Kunnioituksestakaan ei tietääkseni ole haittaa kenellekään.