Köyhyys koskettaa. Se koskettaa tälläkin hetkellä 160 000 lasta Suomessa. Eriarvoistuminen on syventynyt ja syvenee yhä, ellei ongelmasta puhuta ja niiden syntyyn puututa.
Köyhyyteen kasvetaan, siihen joudutaan ja siitä päästään tai siinä pärjätään. Siihen voi myös upota. Voidaan ajatella, että periytyneestä köyhyydestä on vaikea nousta tai siitä nousemiseen tarvitaan erityistä sinnikkyyttä. Eriarvoisessa yhteiskunnassa on edelleen asetelma, ne ja me. Luokkayhteiskunta on teknologisoitunut, uhkaa syvempi eriarvoistuminen. Nyt 15vuotias määrittelee elämässä onnistumisen näin, ”kun on perhe ja on luottotiedot”. Tähän, monen mielestä, pieneen tavoitteeseen päästäkseen lapset ja nuoret kokevat suunnatonta stressiä ja suorittamispaineita jo peruskoulussa. Nykyinen luokkayhteiskunta muodostuu mielestäni näin: He, joilla on vielä luottotiedot pärjäävät. He joilla luottotiedot on jo menneet, taistelevat pärjätäkseen. Ja täysin erillinen hyvinvoiva minä-ensin-luokka.
Vanhemman tai vanhempien työttömyys kasvattaa eniten lapsen köyhyysriskiä, mutta nykyinen palkkataso aiheuttaa raskaan taakan myös työssäkäyville palkansaajille. Taakka on suuri. Aikaa vievää on tehdä työ, hoitaa koti, hakea avustuksia ja tukia ja kasvattaa lapset, olla aikuinen ja vanhempi. Näiden yhdistäminen vaatii osaamista ja jaksamista. Tätä taakkaa on helpotettava.
Ostovoimaa on parannettava. Lasten hyvinvoinnin parantaminen kotona ja yhteiskunnan osana on oltava selkeä tavoite. Perheen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista välittäminen on nostettava esiin vahvemmin. Lasten hyvinvointiin satsaaminen on investointi siinä missä mikä tahansa konkreettisesti näkyvä hanke. Jokainen euro, joka annetaan pieni- ja keskituloisille tulee kertautumaan hyvinvointina ja pienempinä sosiaalikuluina.
Yhteiskunta tarvitsee enemmän empatiaa ja yhteisiä intressejä.
Virva-Mari Rask 